perjantai 23. syyskuuta 2011

Juhlasiilin köyhät vaatteet


Lastenkutsut onnellisesti ohi ja kaikilla oli ilmeisesti hauskaa. Paitsi ehkä äidillä juhlien jälkeen kun hieman yliväsynyt juhlakalu ei tietenkään osannut mennä täpinöissään nukkumaan..
Juhlissa ei ollut kakkua vaikka sankari näin toivoikin. Ruokarajoitteiden puitteissa sen leipominen olisi ollut hankalaa ja toisaalta oma likka olis varmaan ollut ainoa joka sitä olisi syönyt. Saa sitten vaaleanpunaisen toivekakkunsa aikuisten juhlissa.

Mutta tokihan juhlissa piti olla sitten jotain erityistä. Joten tein sitten pikkuisen cocktail-siilin. Sellaisen, johon tuli nakkeja, lihapullia, tomaatteja, juustoa, viinirypäleitä ja melonia tikkuihin tökittyinä. Tarkoituksena oli saada jotain hauskaa pöytään sen lisäksi että oli sitten tavallisesti kulhoissa pipareita ja muuta napsittavaa. Siilistä tuli enemmän nallen näköinen kuin siili, mutta se johtui vain siitä että pääksi valikoitunut mandariini nyt vain oli niin nöpökuonoinen..

Kuvaa en sitten muistanut ottaa ennenkuin siilin kimppuun oli sitten jo hyökätty, siitä nuo jo hieman köyhät vaatteet pololla. Eipä noita tikkuja kyllä tainneet lapset paljoa syödä, mutta maistui sitten enemmän aikuisille. Oli kuitenkin jotain, mikä sai pöydän juhlavan näköiseksi ja juhlakalun iloiseksi. Oli meillä sitten suolaisten syömisten jälkeen jäätelöbaari, josta kaikki saivat "ostaa" itselleen juuri sellaisen jäätelöannoksen kuin halusivat. Se oli huomattavasti suositumpi kuin tuo siili, ainakin lasten mielestä. Mutta baarista (ja sen eteen muodostuneesta hienosta jonosta) ei ole kuvaa, kun siinä piti itsekin olla vähän mukana, ainakin jäätelöä ottamassa ;)

tiistai 20. syyskuuta 2011

Synttäriaamiainen


Loppuviikosta meillä juhlitaan 5-vuotissyntymäpäiviä. Sankari saa ennen päiväkotiin lähtöä päivään sopivan aamiaisen: kaksi kakkua! Toisessa on hyvin oleelliset kynttilät ja toisessa ihan vaan sokerimassakuorrute. Pohja on perussokerikakkupohja pähkinöillä, kookosöljyllä ja ripauksella kaakaota. Sellainen ehkä hieman terveellisempi ja ravitsevampi päivän aluksi. Höttöä syödään sitten lastenkutsuilla. Tosin aika vähän sielläkään, sillä sankari itse ei voi käyttää lehmänmaitoa ja juhlavierailla on vältetään-listassaan mm. pähkinät ja jauhot. Mutta onneksi nykyään saa kaupasta kaikenlaista, niin että varmasti löytyy sellaista että kaikille sopii!

Aamulla herätetään sankari laulaen, viiden kynttilän valossa

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Periytyvää

Tuli tuosta Kaino-Vienosta mieleen. Siis kun ei kaikki taida nimetä pihan ötököitä, vaikka olisi miten erikoisia. Osalla taitaa olla lemmikeilläkin nimet vain sen vuoksi että se nyt vaan on kätevämpää sanoa musti kuin vaikka että se keltainen koira. Ainakin koiraa kutsuttaessa. Ja eläinten inhimillistäminen se vasta saa monella karvat niskasta pystyyn.

Meillä tämä eläinten kanssa keskusteleminen tuntuu kulkevan suvussa, olevan siis periytyvää. Kun kerroin äidilleni Kaino-Vienosta ja meidän välisestä suhteesta, sain kuulla isäni jutelleen koko kesän mökin saunan lattialla asuneelle Elmeri-hämähäkille (Olikohan se Elmeri?). Sain sitten vain todeta, että oma tyttäreni oli taas koko kesän jutellut sudenkorennolle nimeltä Heimo, joka oli kuulema päiväkodinkin pihalla käynyt häntä katsomassa.


Kaikenlaista sitä suvussa voi periytyä. Ei se mitään, kun ei ole tämän vaarallisempaa.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Naapurimme Kauno-Vieno - ristilukki

Kompostimme kyljessä on jo tovin asunut uusi naapuri. Kuten yleensä naapurit, tämäkin muutti tontilleen aivan meiltä kysymättä. Hieman kyllä olisin toivonut hänen puolestaan hienotunteisuutta, sillä hänen tonttinsa on meidän tontillamme. Kirjaimelliseesti meidän kompostissamme, tai siis sen kyljessä. Meillä on kompostina vanha monisatalitrainen arkkupakastin, josta armaani teki minulle toimivan lämpökompostorin. Siellä se seisoo pihan perällä, katoksen alla ja hönkii lehmänhenkäyksiään aina kun kannen avaa. 

Nyt lähiaikoina avaamiseen on suhtautunut hieman ristiriitaisesti. Kaino-Vieno teki nimittäin verkkonsa kompostin kylkeen, kahvasta alaspäin. Joten aina kun avasin kannen, meni verkko rikki. Mikä oli toki molemmille hyvin harmillista. Kaino-Vieno, joka sai nimensä aivan sen mukaan, että ajattelin kutsua häntä mahdollisimman sukupuolisensitiivisellä tavalla, sillä en suin surminkaan halunnut lähestyä häntä niin lähelle että olisin selvittänyt sukupuolen. Ja hänestä tuli hän ihan oman käytöksensä vuoksi. Sillä niin käsittämättömiä piirteitä sain todistaa!

Sen jälkeen kun olin muutaman kerran verkon rikkonut ja jättänyt Kaino-Vienon ikävästi hätään, havaitsin, että seuraavilla kerroilla lähestyessäni kompostia ja koskiessani sen kahvaan, hän lähti kipittämään kahvan suuntaan. Jäi sitten istumaan kahvalle ja odotti minun hoitavan asiani - ja poistuvan. Tätä toistui muutaman viikon. Kohteliaasti koputin kahvaan joka kerta ja odotin naapurin kipittävän verkoltaan pois. 
Kerran kävi sitten niin, että häiritsin Kaino-Vienoa kesken ruokailun. En jaksanut odottaa sen loppumista eikä naapurini suostunut siirtymään kahvaan. Kiireissäni revin jälleen kerran verkon rikki, vaikka sitä hieman harmittelinkin.
Meni pari päivää, enkä nähnyt naapuriamme enää. Ajattelin, että nyt kyllä menin suututtamaan hänet kokonaan. Mutta ei! Jonkin ajan kuluttua Kaino-Vieno palasi tutulle paikalle ja minä menin koputellen kompostille. Ihmettelin  miksi koputukseen ei reagoitu ja avasin varovasti kantta. Naapurini olikin tehnyt verkon nyt niin, että se ei enää rikkoutunut kannen avaamisesta! Voi riemua! Nyt voimme todella elää rauhassa naapureina - minä ja Kaino-Vieno!

Päivän turhatieto: ristihämähäkki (Araneus diadematus) valittiin vuonna 2010 vuoden Eurooppalaiseksi hämähäkiksi.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Pantahollari


Tuossa ennen häitä tuli myös vähän siivottua, kun taloon tuli yövieraita häiden ajaksi, ja keräilin sitten remontin jäljiltä rojuja pinnoilta pois. Käteen osui vanha imurin letkun pidike. Tuollainen tylsä ja nyt viraton metallihollari. Päähäni välähti idea: tässä on nyt pidike likan joka puolella lojuville pannoille. Kun tuommoisella pikkulikalla voi olla niitä yllättävän paljon, ja toisaalta ei ikinä ainuttakaan silloin kuin tarvittaisiin, sillä ne vaan hukkaantuvat. Ja niille on todella hankala keksiä paikkaa, koska vievät tilaa kohtuuttoman paljon.

Mutta ei enää. Vessan seinän piilossa olevaan koloon on ruuvattu nyt tuo hollari, ja siinä on näiden pantojen paikka. Jo löytyy!

Eihän tuo kaunis ole, mutta ratkaisuna toimiva. Tässä kohtaa se riittää.

Häät, hääkakku ja se teline

Nyt oli ihana kakkutelineeni tositoimissa. Täytyy sanoa, että oli kyllä täydellinen! Vaikka itse sanonkin. Mutta koska kyseessä oli omat häät, niin se on kai pääasia että itse oli tyytyväinen koristuksiin ja tellinkeihin. Eihän sitä varmaan vierailla niin väliä olekaan. Vieraana on kivaa jos ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi ja sen lisäksi sen verran ohjelmaa ettei aivan tylsisty. Eipä sillä taida olla väliä onko servetit samaa väriä kakun kanssa ja missä telineessä kakku on. Kunhan on ja se on syötävää *virn*
Tai ainakin itse asian koen näin. Että useinmiten se on juuri se morsian joka murehtuu kaikenlaista epäoleellista, kuten servettejä, joita sitten vieraat tuskin huomaa. Tai jotain muuta vastaavaa. Tietysti tämä riippuu kovasti myös vieraista. Hirmuisen visuaaliselle ihmiselle on tietysti kamalan paha olla paikassa, jossa koko ajan katsoo, että miten asiat olisi voinut tehdä paremmin/kauniimmin/helpommin. Mutta en silti usko että vieraana ollessa sekään kovin paljoa häiritsee - kun ei ole ne omat juhlat.

Kakkujen sokerimassat tulivat tiistai-iltapäivällä (häiden ollessa lauantaina), pienten epäselvyyksien ja laskutuslisien jälkeen. Siihen asti elin jännityksessä, miten koko kakkujen käy. Massat tulivat HaveYourCakeandEatIt:ilta, josta sain kyllä hyvää palvelua. Soitinkin heille lopulta, että saatiin asiat nopeammin etenemään. Tekivät kyllä kaikkensa, jotta Royal Mail kuljetti paketin tänne "hyvin kaukaiseen" maahan asti. Maanantaina olin ostanut marketista pienen paketin valkoista massaa, josta olin tehnyt nuo liljat kakkujen päälle, mutta päällisiin tarvittiin niin paljon enemmän kuin yksi pieni paketti, että odotin viimeiseen asti tilattuja paketteja. Kannatti!



Kakut ei olleet sinne päinkään, mitä alunperin mallina ihastelin. Toiveena oli viereisen kuvan kakku (Wiltonin kakkukurssilta), mutta tosin yksikerroksisena joka tapauksessa. Mutta eihän mun taidot millään siihen riittäneet. Olin kyllä kuitenkin tyytyväinen siihen mitä sain aikaiseksi. Olivat ainakin itse tehdyn näköisiä, ja käsittääkseni syömäkelpoisiakin. Tuossa kuvassa kakut näyttävät kiiltävän kovasti, mutta eivät ne mielestäni aivan noin paljoa kiiltäneet luonnossa. Tosin illasta on osittain hämäriä muistikuvia, sillä olo oli kaiken aikaa hyvin tunteellinen, ja ihmeen kiireinen?
Kakkujen päälle ei tullut sellaista perinteistä hääpari-koristetta, sillä pääosa niistä oli niin tökeröitä, että en halunnut mokomiin rahojani tuhlata. Sen sijaan hankin Willow Treen mallistosta puisen patsaan, joka sijoitettiin kakkujen viereen. Tuota samaa patsasta olisi saanut hieman pienempänä ja jalustalla, jotta sen olisi voinut sijoittaa kakun päälle, mutta halusin tuon isomman. Se on nyt sellainen muisto, jolle katsotaan kotoa paikka. Muuten kaikenkaikkiaan tuolla Willow treellä on aivan ihania nuo patsaat. Jotenkin eteerisiä, ja kuitenkin maanläheisiä. Erityisesti pidän siitä, miten ovat kasvottomia. Eivät ole siten mitenkään tietyn näköisiä, vaan jokaiselle hahmolle on helpompi hahmottaa sellaiset kasvot mitkä ovat itselle tärkeitä. Tekisi mieli kerätä niitä enemmänkin. Mutta juuri saatiin taloa tyhjättyä kaikenlaisesta ylimääräisestä pikkusälästä, joten pitänee hieman itseään hillitä..

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kakkuteline

Tässä tämä nyt on, kuolaamani Wiltonin Puutarha (graceful tiers)- kakkuteline! Sen tilaamista pohdin pitkin kesää, ja nyt sitten sain sen tuliaisina sankariltani New Yorkista. Ja voi miten yksi tellinki voi saada naisimmeisen iloiseksi!



Käyttökokemuksia myöhemmin..

Wc:n uudet välineet

Kun käytössä on kestositeitä, kestovaippoja, kankaiset talouspaperi ja nenäliina, tulee väistämättä mieleen viedä samaa ideaa myös vessaan. Näin syntyvät kankaiset vessa"paperi"palat. Samanlaisia siis kuin ne keittiön talousliinatkin eli ympäriinsä saumuroituja harsonpaloja. Ja toimivia. Ja mikä erityisen tärkeätä: mukavia!

Kun ihminen päättää tehdä jotain selvästi valtavirrasta poikkeavaa, huomaa äkkiä, että tulee uusia tarpeita: mihin laittaa tällaiset liina, miten merkata ne niin ettei käy vieraille ikäviä "vahinkoja" ja miten muutenkin tehdä asiat mukaviksi ja siisteiksi. Nämä liinat olivat erilaisin ratkaisuin "koekäytössä" yli vuoden, mutta nyt taisi löytyä sellainen käyttötapa, että tämä on varmaankin ihan pysyvä. Ruotsalainen huonekaluja ja kotitarpeita myyvä sisustusjätti kauppaa kertakäyttökasvopapereille tarkoitettuja metallisia laatikoita, jotka saa myös seinään kiinni. Taittelin liinat laatikkoon ja liimasin laatikon päälle puisen peppu-merkin. Ja siinä pytyn vieressä tönöttää myös heiluriroskis, jonka kannessa lukee niin isoin kirjaimin pyykki, että ei pitäisi kenenkään erehtyä käyttötarkoituksesta. Ainakin nyt olen tyytyväinen tähän ratkaisuun. Pidemmän päälle sitten selviää onko tämä pysyvä malli.

Ja epäileville kerrottakoon, että ei - meillä ei samat liinat voi löytyä vessaliinoina ja keittiöliinoina :). Liinat ovat värikoodatut: valkoiset vessassa ja vaaleanpunaiset keittiönpöydällä. Ruokapöydällä käytettävät kestoservetit ovat puolestaan punavalko-kuvioiset. Ei siis tarvitse meillä käydessään miettiä, mitä sillä keittiöliinalla onkaan  viimeksi pyyhitty. Ja on meillä käytössä myös ihan vessapaperiakin, joten vieraiden ei tarvitse venyttää omia mukavuusrajojaan meidän omituisuuksien mukaan.
Vielä pitäisi keksiä väri tuleville "vanulappu"-paloille. Sellaisia siis välillä kaipaan, vaikkakin harvoin, mutta vanulappuja en koskaan muista ostaa enkä oikeastaan viitsikään, joten vessassa voisi hyvin olla myös jokin toinen ratkaisu vielä pienempiä liinanpalasia varten. Ehkä...