maanantai 28. toukokuuta 2012

Pienellä idealla iso apu


Ikea Hackersien sivulta löytyi aivan loistava pieni kirjahyllyidea, joka oli aivan pakko kopioida heti! Tyttö lukee joka ilta kaikenlaista ja sitten on sänkyyn johtavat portaat aina täynnä kirjoja. Kun ei ole yläsängyssä kirjahyllyä. No nyt on, tai ei hyllyä, mutta säilytysteline kumminkin. 
Alkuperäinen sisustusidea näytti tietysti tosi paljon siistimmältä, mutta siinä sisustettiinkin vauvanhoitopöydän ympärystää, joten kirjat hyllyihin asettelee vielä äiti. Todellisessa käytössä ne näyttää sitten tuolta, kaikenkirjavia sarjakuvia ja ties mitä, eikä lainkaan sisustuksellisesti kauniita tai kasvatuksellisesti sopivia kaunokirjallisia laitoksia hienosti esille aseteltuna. Mutta ratkaisu on toimiva eikä portailla ole enää kirjavuoria joihin liukastua pimeässä. Äiti ja tytär ovat molemmat tyytyväisiä ja kun rakennelma vielä oli edullinen (n. 5€ yhteensä) niin mikäs siinä sitten vaikka onkin kaikenkirjavaa!


Tuota Ikea Hackersejä suosittelen kyllä muutenkin. Siellä on ihmisillä aivan huikeita ideoita ja useinmiten toteutukset ovat helppoja ja halpoja! Kannattaa käydä kurkkaamassa!

Pihatöitä

 Kevät kun koittaa ja pihalla pääsee möyrimään, niin minustakin kuoriutuu sisäolennon sijaan ulkotulento. Aamusta iltaan touhuan pihalla jotan, tai ainakin olen touhuavinani. Pääasiassa käännän ja siirrän kiviä, möyrin mullassa ja istutan kasveja. Erityisesti siirrän kiviä. Isoja ja pieniä kiviä, todella isoja kiviä ja hiekkaa, kaikkea mikä vaan on kiveä. Siirtäisin varmaan peruskalliotakin tähän pihalle jos vain pystyisin. Ikävä kyllä en pysty. Niin haluaisin saada tähän pihalle ihanan sileän rantakallion. Saisikohan sellaisen tilattua jostain?
Rakennusvaiheessa talon nurkalle nostettiin kolme komeata kiveä. Olisin nyt halunnut saada ne näkyvämmälle paikalle. Erityisesti yhden, sen rantakalliomaisimman. Mutta ei niitä kuulema liikuta edes isännän traktori. Mutta vähän pienempiä kiviä kyllä! Ja niin kukkamaani sai ympärilleen komeita kiviä. Ei enää mitään sylissäkannettavia, vaan sellaisia oikeita järkäleitä. Olen niistä hyvin, hyvin onnellinen!

 Takapihalla meillä on mennyt pieni rinnepolku, joka on päällystetty kalkkikivillä. Kivet ovat ajan saatossa valuneet rinnettä alas ja hävinneetkin jonnekin. Etsin niitä pihalta sieltä täältä ja sainkin kasaan kottikärryllisen tai kaksi. Kippasin ne mäen yläpäästä takaisin polulle ja kohta sekin on kunnossa. Polun vierelle sain tänävuonna särkyneen sydämen jakotaimen, joka lähti aivan ihanasti kasvuun. Olen tuostakin hyvin, hyvin onnellinen! 


Kasvimaan villiintyneelle reunallekin on vihdoin tullut tehtyä hyötykäyttöä!
Ensin tyhjensin hieman ulkorakennuksen eteistä ja otin käyttöön melamiinisen vanhan kaapin, jota ei enää mihinkään muuhun käyttöön huolittaisi. Tein siitä kohopenkin sipuleille! Sain täysin hyödyttömästä kaapista yhtäkkiä hyödyllisen. Tuli tilaa eteiseen ja ruohosipulit sekä ilmasipulit ja pari pientä valkosipulintainta saivat oma yksiön. Enää ei ruohosipulit häviä juolavehnän joukkoon!


Sainpa jotain muutakin tehtyä. Meillä on valtava kompostori, joka on tehty vanhasta arkkupakastimesta. Se toimii todella hyvin ja tuotos on aina liki valmista, mutta mielelläni sen kuitenkin loppukäytän. Aiemmin se on lapioitu johonkin vaan, jolloin se on mennyt mielestäni hukkaan. Kyllä siitä on aina osa päätynyt kasvimaallekin, mutta useinmiten siitä kasasta on iso osa jäänyt käyttämättä. Nyt tein omin pikku kätösin "tosi hienon" puukehikon, johon kompostin tyhjensin. (lähempää en viitsinyt kuvata, kun on varsinainen tekele, vaikkakin toimiva sellainen) Joukkoon vähän kariketta ja hiekkapitoista multaa, päälle istutan kesäkurpitsoja ja syksyllä tuupataan kasvimaalle. Hyötykäytöön vihdoinkin! 


 Muita pieniä ilonaiheita on kuusivuotta vanha pajuaita, joka on päässyt risuttumaan ja sieltä täältä kuolemaan ja toisaalta rönsyämään yli äyräiden. Sain vihdoin punottua sitä uudelleen muotoonsa. Vähän vielä kaipaa muotoilua ja osin uusia taimia, mutta kuitenkin. Sain sen säilytettyä ja vielä pelastettua täydelliseltä menetykseltä. Kyllä tuostakin vielä hyvä tulee - joskus. Ja leikatut omenapuut kukkivat kaikesta huolimatta komeasti. Tulee omenaa! 
Paljon onnea omasta pihasta. Ja siitä että on ollut voimia sitä vähän laittaakin. Jos saan valita milloin olen sairas ja milloin jaksan jotain, niin näin tämä menee sopivasti - talvella sairaana ja voimattomana ja sitten kevättä kohden elämä palautuu. Ei se haittaa, toimin vain niinkuin suurin osa Suomen luonnostakin. Talvella talviunessa ja kevään tullen herätään henkiin. Kyllä siihen varmaan tottuisi, ehkä.





tiistai 22. toukokuuta 2012

Juhlaherkkuja


Vaikka tässä onkin eletty hieman hiljaisempaa aikaa, niin jotain olen kuitenkin saanut tehtyä. Ainakin leivottua hieman ja sen semmoista. Siitä hommasta kun tykkään kuitenkin ja haluan sitä tehdä vaikka vähän heikommillakin resursseilla. Ja kun multa sitten pyydettiin gluteenitonta, maidotonta ja munatonta kakkua syntymäpäiville, niin pitihän se toteuttaa. En testannut kakkua etukäteen, ja nyt en voi muuta sanoa, kuin että olisi pitänyt. Kakusta tuli meinaan aivan kertakaikkisen liian makea :( Mutta kun tiesin kakun toivojan olevan suuressa suklaan puutteessa ja muutenkin olleen pitkään herkkuja vailla, teki mieli pistää kaikki herkut yhteen kakkuun. Ja kyllä se pitäisi tietää miten siinä sitten käy... Mutta tuli sitä silti vähän syötyä.. Ensi kerralla toteutan aivan toisin. Ja kokeilen ehdottomasti ensin!!


Kakussa oli kahdessa erässä paistettu gluteeniton, maidoton ja munaton kakkupohja, joka sinänsä oli kyllä oikein toimiva. Tein pohjan tämmöisellä reseptillä:

Kakkupohja:

1,5dl sokeria
2dl  mehua ja vettä
5-6dl gluteenittomia jauhoja, (kaurajauho ja luont. glut. jauhoseos)
2tl vanilliinisokeria
2,5tl leivinjauhetta
1/2 banaania soseena
1dl sulatettua maidotonta margariinia


Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää neste ja banaanisose, sekoita.
Lisää sulatettu rasva ja sekoita.
Kaada taikina voideltuun jauhoitettuun kakkuvuokaan (käytä luontaisesti gluteenittomia jauhoja).
Paista kypsäksi 175 asteessa n 40 minuuttia.


Kakkujen jäähdyttyä, tein niiden väliin suklaahyydykkeen käyttämällä soijakermaa ja liivatetta. Sitä tulikin oikein paksu kerros (ikävä kyllä...) Olisi pitänyt laittaa jotain raikasta hedelmää vähintäin lisäksi!




Kakun päälle tuli ensin sokerikreemi ja sitten sokerimassakuorrute, kakkukuva ja suklaakreemipursotteita. Kaikenkaikkiaan aivan liian yltiömakea, ja tuo kakkukuva ei käyttäytynyt ollenkaan niin kuin olisin toivonut. Ja sekin sitten piti tähän kakkuun testata :( Kakkukuva irvisti joka reunalta ja oli epätasainen joka reunalta, sillä se piti itse leikata levystä irti. Ja se ei todellakaan ollut mikään yksinkertainen temppu. Meinasi hajota koko kuva ennenkuin sain sen edes kakkuun asti. En kyllä ihan heti suostu mokomaa kokeilemaan uudelleen.



Tuon kakun epäonnistuttua, en lähtenyt kokeilemaan mitään yhtä kokeellista, vaan päätin pidättäytyä perinteisessä. Nytkin juhlakalu sai itse toivoa haluamaansa, ja tällä kertaa tuli sitten perinteinen kermakakku. Sydämenmuotoinen, vaaleanpunainen ja kukkakoristeinen. Kakkupohja on muuten perinteinen, mutta osa sokerista oli korvattu intiaanisokerilla. Tulee maukkaampi ja hieman tummempi pohja.

Kakun väliin tuli muskovadosokerissa ja kookosöljyssä kandeerattuja oman pihan raparpereja sekä viimevuotisia metsämansikoita. Niiden päälle sitten vielä mansikkaraparperi-kermarahkaa. Kakun pääliosaan laitettiin ihan tavallista kermaa ja sivut pursotettiin mansikkakermavaahdolla, jolla sai kivan vaaleanpunaisen sävyn. Kakun koristeet tein laatikosta löytyneestä sokerimassasta, jonka värjäsin vaaleanpunaiseksi ja vaalean siniseksi. Ei tullut väreistä kovin kauniita, mutta kun tekee niistä aineista mitä kotona sattuu olemaan, niin tulee mitä tulee. Kakun tilaaja koristeli sitten ihan itse kakun ja asetteli siis siihen nuo kukat viisivuotiaan hartaudella!

Kakun asettelin samaan telineeseen mikä ostettiin hääkakulle syksyllä. Samainen teline on kyllä ollut ahkerassa käytössä siitä asti. Olen edelleen siihen yhtä ihastunut! Tällä kertaa laitoin telineen läpinäkyvän kakkulautasen alle paperiliimatipoilla kiinni pitsisen kakkupaperin. Se ihastutti pientä neitiä kovasti, sillä en yleensä niitä halua käyttää, sillä kostean kakun alla paperit ovat mielestäni epämiellyttäviä, kun hajoavat leikatessa ja ovat epäsiistejä. Enkä lisäksi toivo kenenkään vieraan joutuvan syömään meillä kakkupapereita. Mutta kun nyt tuli keksittyä tämä keino, niin vastedes meillä saattaa olla kakun alla toistekin paperia.


Samainen kakun tilaaja sai sitten itse lahjansa lisuksi kortin, jonka hätäpäissäni yön pimeinä tunteina kasasin samaten niistä aineista mitä käsiini sain. Kuvasin senkin muistiin, kun mielestäni siitä ei tullut lainkaan pöhkömpi, kun ottaa huomioon tilanteen missä se on häslätty kasaan.. 


 Näiden kekkereiden jälkeen piti keksiä lahja kolmekymppiselle, jolla on jo tavaraa yllin kyllin eikä edes arvosta mitään uutta, hienoa ja mahottoman kallista. Mutta ehdottomasti jotain hänelle halusin kuitenkin kasata, sillä minulle itselleni oli tärkeätä muistaa häntä. No herkkukori siitä sitten syntyi. Sellainen, jossa oli gluteenittomia hapankorppuja ja leipää, gluteenitonta suklaakakkuainesta, herkkupatukoita ja pussillinen kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä yms herkkuja. Pullollinen alkoholitonta karpalokuohujuomaa, basilikapuska, oreganoruukku, lemmikkejä ruukussa ja itse tekemääni pihka-tervasalvaa. Siinä oli kai kaikki?
Ei vaan olihan siinä ne kylmäsäilytettävät vielä, eli Loimaalaista lampaanmaitogoudaa sekä kauriin paahtopaisti sekä sisäfileet. Jotta hetkeksi riittäisi jotain pientä hyvää. Ainoat mitkä tuosta lahjasta jää nurkkiin pyörimään, on kori ja käsipyyhe, joka siinä oli lahjojen alla. Ei ihan paha saavutus. :)

maanantai 14. toukokuuta 2012

Tunnustus

Olen ollut koko kevään hukaksissa. Tai en nyt ihan konkreettisesti, mutta käytännössä. Olen ollut hukaksissa tautiini, joka hallitsee ajoittain elämääni. Silloin kun sille päälle sattuu, se päättää mitä syön, juon, maistan, haistan, teen, jätän tekemättä ja mitä ajattelen. Välillä se päättää myös siitä, missä vietän aikaani ja missä nukun, jos nukun. Alkukeväästä sain sitten nukkua muutaman viikon sairaalassa, tämän omalaatuisen loiseni ansioista. Aika ennen sitä reissua on sumuista ja selviämistaistelun sävyttämää, aika sen jälkeen on ollut pitkää ja pitkäveteistä. Aivot tuntuu olleen narikassa koko kevään. Vain ajoittaiset valonpilkahdukset ovat muistuttaneet siitä, että maailma yhä pyörii, vaikken itse siinä tunnu mukana aivan pyörivänkään.

Blogini on saanut tunnustuksen, juuri siihen pahimpaan aikaan. Ja sattuneesta syystä en ollut sitä huomannut. Mutta vielä enemmän se taitaa ilahduttaa nyt, kun jotain muistan ja jostain jotain ymmärränkin. Rosmariini&Timjami oli myöntänyt minulle tämmöisen:

Kokemattomuuttani en tiedä mitä tämmöisten kanssa pitäisi tehdä, mutta ilolla otan kyllä vastaan!

Nyt toivon saavani blogiini kuitenkin myös muuta eloa. Elämä kun kuitenkin jatkuu, minullakin. Ja kun pienet valonpilkahdukset nostaa esille, ne loistavat myös hieman pidempään...